B2b -kaupat



 

 
 
Monissa kaupoissa asioi paljon yritysasiakkaita ja tarkemmin tutkiessa huomaa, että tämä asia on huomioitu selkeästi tuotesijoittelussa. Jos kauppa on sellainen, että siellä käy sekä kuluttaja- että yritysasiakkaita niin selkeästi halvimmat ja heikkolaatuisimmat tuotteet on laitettu esille niin, että yksityishenkilöt ottavat ne mukaansa helposti. Business -asiakkaille taas on monesti oma asiakaspalvelupaikkansa, jossa heille on oma myyjäkin. Tämän tehtävä taas on myydä yrityksille isomman rahan tuotteita, jotka monesti ovat huomattavasti laadukkaampaa ja kestävämpää tavaraa.
Yritysmaailmassa kaupankäynti on muutenkin erilaista kuin yksityishenkilöillä. Esimerkiksi pienen yrityksen kirjanpito asettaa omat vaatimuksensa ostoille verrattuna yksityishenkilöön. Samoin huomaa hyvin eron turvallisuudessa, vartiointiliike on huomattavasti näkyvämmin esillä ykityisille suunatuissa myymälöissä. Yritysasiakkaille tarkoitettujen laitteiden käyttöohjeet ovat myös huomattavasti parempaa suomenkieltä kuin kuluttajatuotteilla. Selkeästi niissä on käytetty jotain scientific writing service -palvelua kirjoittamaan käännetty teksti selkeällä kielellä.
 


 

     
           
           
           
           
 
Copyright © 2005-2016 Yhteystiedot: OM HS Pto Suomi | omhspto@omhspto.com