Lisäravinteet ja kuntosalit


 

 
Muutama vuosikymmen sitten kuntosaliharjoittelu oli vielä pienen piirin harrastus. Silloin siihen ei liittynyt lläheskään sellaista liiketoimintaa kuin nykyään. Voimailijat ja kehonrakentajat ostivat proteiinijauhetta 20kg säkeissä ja kilohinta oli aika edullinen. Tuotteiden maku ei myöskään ollut kovin häävi, mutta sillä ei ollut väliä, koska isojen lihasten eteen tosissaan treenaava ihminen söi mitä vain.
Nyt kun kuntosaliharjoittelu on levinnyt kulovalkean tavoin koko kansan harrastukseksi on sen mukana oleva business muuttunut huomattavasti. Enää et mistään saa proteiinijauhetta edullisesti suursäkeissä. Eihän tällaisten myynti ole mitään liiketoimintaa. Paljon parempi bisnes on myydä proteiinipatukoita ja palautumisjuomia pienissä pakkauksissa kerta-annoksina. Niihin vain kauniit kuoret päälle ja ihminen ostaa joka päivä 3euron patukan. Siitä kertyy kuukaudessa 90euroa, millä rahalla joskus ennen sai puolen vuoden proteiinit isompaankin tarpeeseen. Nyt sillä saa pienen patukan kerran päivässä, mikä on satakiloiselle voimanostajalle sama kuin ei mitään.
 

     
           
           
           
           
 
Copyright © 2005-2016 Yhteystiedot: OM HS Pto Suomi | omhspto@omhspto.com